sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pikku puuhia

Ette kyllä usko kuinka sotkuista täällä oli, kahden viikon siivoustauon jälkeen. Tai on täällä nyt tuona aikana vähän ergorapidon kanssa pyörähdelty ja pikasiivottu vessaa ja kylppäriä, mutta silti...
Eilen tuli sitten vähän tarkemmin huiskittua.

Joulun alla olin asetellut paljon valkoisia kynttilöitä isolle tarjottimelle. Tarjotin kynttilöineen komeili olkkarin tasolla. Nyt oli aika tehdä keväisemmille asetelmille tilaa. Ja mitä paljastuikaan tarjottimen alta. Krääk!!! Käsittämättömät ruskeat jäljet tason pinnassa. Epätoivoissani yritin pestä tahroja pois, mutta eihän ne siitä mihinkään lähteneet. Tarjotin oli ikään kuin syövyttänyt tason pintaa, se oli muuttunut rosoiseksi ja ruskea väri oli imeytynyt  pintaan.



Niin harmillinen juttu :( Soittin heti Boknäsin myymälään, josta Villinki-taso on ostettu ja sain kuulla, että asia taitaa järjestyä aika vähällä. Kyseisestä tasoa myydään erikseen ja hintakin on alle satasen, joten ei tämä nyt ihan lopullinen juttu ollutkaan. Kieltämättä hiukka ärsyttävä. Kaiken takana olleen tarjottimen ostin loppusyksystä ja kysyin silloin myyjältä, että onko se tarkoitettu sisäkäyttöön ja myyjä kyllä vaakutti sen soveltuvan sisälle. PÖH! Pitäiskö lampsia tarjotin kainalossa ko. liikeeseen kertomaan, etteivät nyt enää myy sitä kenenkään olohuoneen komistukseksi.

Tämä tarjotin lähtee nyt puutarhavajaan odottamaan sijoittumista pihan iloksi. Ja uskokaa tai älkää, tarjottimen pohja ei ole ruosteinen. Pohja on kauniin tasaisen ruskean maalin peitossa. Miten lie onkaan luovuttanut väriä valkoiseen pintaan?

Tänään yllätykset jatkuivat! Postaisin viimeeksi portaikon remontista. Hommat sen kimpussa jatkuvat. Minä se edelleen odottelen, että pääsen maalaushommiin. Odottelen, sillä tuli vähän yllätyksiä tälläkin saralla vastaan.


Purimme vasemmalla näkyvän seinäpinnan päältä haltex-levyt. Alta kuvittelimme paljastuvan hirsiseinän, joka oli tarkoitus maalata valkoiseksi. Tsadam! Eipä ollutkaan pelkkää hirttä, vaan yli puolet seinäpintaa on vanhaa rapattua muuria. Rappaus on osittain rapissut pois, joten sitä ei kannata lähteä uusimaan. Nyt siis kikkakolmonen käyttöön, eli Gyproc-levyä kehiin. Takaseinälle asennetaan Sovella-kiskot ja niiden varaan tulee eteisen naulakkokokonaisuus. Koko komeuden tulee aikanaan peittämään likukuovet (jahka ollaan niin pitkällä). Tälläiset pienet yllätykset aina vähän hidastavat hommia, joten odottelen vielä pensselin kanssa.

Ja jotten ihan tylsistyisi pensselini kanssa odotellessa, nappasin vihdoin vanhan lypysjakkaran ja koivuviiluitetun tarjottimen. Sipasisin niihin ensimmäisen kerroksen Uulan-maalia. Nyt ne kuivuvat vuorokauden ja huomenna sama homma uusiksi. Enköhän ainakin pian pääse kertomaan mihin nämä uuden elämän saaneet ihanuudet sijoittuvat.

Lypsyjakkaran uusi tarina
Kesätarjotin saunatupaan
Koiruliinit ovat vetäneet koko aamupäivän sikeitä. Mutta nyt kuuluu jo pieneten tassujen sipsutusta ja nappisilmät katsovat siihen malliin, että eiköhän ole aika maamon pistää takkia niskaan ja lähteä vähän lunta luomaan ja jos ei hiihtämään, niin ainakin kävelylle.

Zisun koiranunet

Saatiin taas vähän lunta :)
Mukavaa sunnuntaita kaikille lukijoille :)
Ilahdun jokaisesta kommentistasi, joten jätäthän rohkeasti merkin vierailustasi :)


18 kommenttia:

  1. Harmi juttu toi tarjottimen alla ollut ruskea läikkä. Voisikohan syynä olla se että kynttilät ovat lämmittäneet tarjottimen ja siksi väriä on liuennut tason pintaan? Hirsiseinä on kaunis. Jääkö se ollenkaan näkyviin? Jakkaran sinertävänharmaa väri on myös ihana.
    Varmaan mukavaa kun koiruliinit toisinaan nukkuvat tyytyväisinä aamulla niin ettei ihan kukonlaulun aikaan tarvitse lähteä ulkoilemaan. Lunta tulee täälläkin koko ajan lisää! Ei niin kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin arvuuttelin, että kynttilät ovat hohtaneet lämpöä. Mutta kun ne ovat yli 30 senttiä korkeita, niin en oikein tiedä tuleeko alas päin niistä niin kovin lämpöä, tiedä sitä?
      Hirsiseinää näkyy hiukan toisella kohtaa eteistä, sitten keitiössä on yksi seinä hirrellä, kuin myös hiukan olkkarissa. Vanha hirsiseinä on kyllä kaunis muisto meinneistä ajoista lähes satavuotiaassa talossa.
      Just otin hien pintaan lumikolan varressa, jumpasta käy. Nyt kasvislasganen kimppuun :)

      Poista
  2. hmph, inhottavia pieniä ja ei niin pieniä yllätyksiä! no mutta mamma selvii aina, se on semmonen super-äiti! Onneksi tuutte pian tänne, niin nähdään, koska ikävä on jo suuri! ps. Zisu on niin hellunen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma kyllä selvii, jos ei nyt ihan kaikesta, niin melkein -heh!
      Täällä jo kohta pakataan kapsäkkejä pääsiäsreissulle, muutama viikko vielä!!!

      Poista
  3. Oi, olipa kurjat yllätykset! :( On muuten niin totta, että remontoinnissa aina tulee yllätyksiä ja yleensä se tarkoittaa sitä, että remppa venyy ja vanuu. Ja monimutkaistuu. Kuulostaa tutulta. Tsemppiä! <3

    Laittelin ohjeet tuonne omaan blogiini, jos haluat linkittää arvonnan. Toivottavasti ohjeet ovat selkeät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kannustuksesta ja hyvistä ohjeista. Linkitin arvonnan blogiini...toivottavasti onnistuneesti :)

      Poista
  4. Voi harmistus mikä yllätys.
    No mutta, jakkara on ainakin saanut kauniin värin!
    Aurinkoista keväänodotusta, eiköhän se sieltä kohta jo tule. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko paistoi taas tänään ja toi kevätluntujen laulun tullessaan ja minäkin pääsin hiukan sutimaan portaikkon raakalautaseinää.Kaikki on siis oikein hyvin :))

      Poista
  5. mukava kun löysit mun blogiin, niin mieki sitten tänne:) täällähän onkin kaikkea kivaa ja kaunista , mm Vagabondit :) mun lempparitennarit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Riikka! Mukava saada sinut mukaan :)
      Lempparitennarit odottavat minun kanssani kärsimättömästi sulia kujia joilla astella.

      Poista
  6. ♥ no, jopas :( harmi! Kauniit kuvat!
    Auringon paistetta Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näistä pienistä harmeista selvitään, varsinkin nyt kun on saatu jo oma mieli järjestykseen :)
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle :)

      Poista
  7. Ihana blogi. Loikkasen lukijaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisesti tervetuloa! Iloitsen teistä jokaisesta :)

      Poista
  8. No nyt olikin kurjat yllätykset... onneksi niistä kuitenkin selviätte!
    Täältä löytyykin upeita kuvia, äsken pikaisen selauksen tein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Marru!
      Kurja yllätys on jo saatu melkeinpä korjattua.
      Uusi valkoista hohtava taso odottaa mööpelin vieressä. Selvisin säikähdyksellä. Pikkuiset paniikit pitävät pirteänä.
      Aurinkoista päivää :)

      Poista
  9. Kiva löytö tämä blogisi. Jäin lukijaksesi!

    VastaaPoista