maanantai 1. heinäkuuta 2013

Oma maa mansikka

Se ois nyt niigu loma :) Kesäloma!

Köydet on tiukasti vielä kiinni työlaiturissa, jonne jäi roppa kaupalla hommia. Työrintamalla puuhaa onneksi muutama ahkera luottohenkilö uuden toimipaikkamme eteen, joten harjoittelen täällä luottamaan, että isotkin kuviot voivat edetä ilman minun puikkojen heiluttelua. 
Ja varmasti etenevätkin :)

Tälle kesälle ei ole isompia suunnitelmia. Ei ole varattuna lentolippuja, ei pakollisia kuvioita, ei laadittu juuri minkäänlaista aikataulua. Tätä minä nyt harjoittelen ja nautin oman maan maan mansikoista, joita eilen keräilin omasta pihasta.


Kun on tottunut siihen kesä toisensa jälkeen on hurjasti ohjelmaa, että kuuden viikon loma täyttyy reissusta reissun perään, ei  mieli heti taivu muihin mahdollisuuksiin. Nyt kun olen tätä harjoitellut muutaman kesän ajan, osaan jo ihmetellä kuinka olenkaan jaksanut vaudikkaita lomiani aikaisemmin viettää.


Oman osansa uudenlaisten kesälomien viettoon on tuonnut Maamolan kotimme. Täällä vietetään nyt kolmatta kesää. Viime kesä meni vielä aikasmoisessa työleirissä pihaa myllätessä ja laittaessa. Nyt otamme mallia ystävistämme ja sukulaisista jotka saapuvat Maamolaan ja huokaiset, että tämähän on kuin mökillä. Sitä katsoo uusin silmin omia kotimaisemiaan ja rentoutuu itsekin.


Koiruliinit, nuo ihan parhaat nautiskelun opettajat heräävät joka aamu kainalostamme hyväntuulisina ja innokkaina uuteen päivään. Mitään kummempaa he eivät vaadi, kunhan pääsevät hiukan nuuhkimaan raitista ilmaa, kirmaamaan pihamaalla ja saavat tietenkin evästä kupuun. Välillä käydään vähän sivistymässä koiranäyttelyissä.

Niin, miten se nyt menikään...OMA MAA MANSIKKA, muu maa mustikka. Ja oiken hyvillä mielin herkutellaan nyt näillä oman maan eväillä.

Suloista suvea, niin lomalaisille kuin raskaan työn raatajille :)
- Siili- 

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ihanasta ympäristöstä. Se on luksusta kun lomalle ei ole mitään suunnitelmia, vaan otetaan päivät niin kuin ne tulevat ja toteutetaan niitä juttuja jotka kullakin hetkellä tuntuvat mukavilta. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se tuntuu hyvältä :) Tänään oli ystäviä ruokavieraina ja istuttiin kaikessa rauhassa rupattelemassa ja syömässä. Illalla lähdettiin pyöräilemään ja nyt kun päivä vaihtuu jo melkein yöksi seikkailee mies vielä kalassa :) Tämä se on lomaa :)

      Poista
  2. Oi, pihalla näyttää niin viihtyisältä! Ja mansikat niin nameilta :) Ihanaa lomaa Maamolaan!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaita on nuo ahomansikat. Niitä saa joka kesä kerätä pari emalimukin pohjallista. Tänään keitin pienestä erästä raparperien kanssa liköörillä, tähtianiksella ja inkiväärillä maustettua hilloketta mascarbonevaahdon kanssa. Oli kyllä herkkua :)

      Poista
  3. Viihtyisä terassi meren äärellä ja mansikoita! Mitäpä muuta kesälomalta kaipaisi. Paitsi sinä tunnut tarvitsevan myös reissuamista. Kivaa sekin.

    VastaaPoista