tiistai 12. maaliskuuta 2013

Polulla

Olen KIITOLLINEN, että lähdin tutustumaan polkuuni jolla jo astelen. Katselemaan sen mutkia ja painantenteita. Juoksemaan päätä huimaavasti sen kiemuraisia reittejä ja leveitä, suoria baanoja. Hidastamaan, laahustamaan, pysähtymään. Uppoutumaan. Milloin mitäkin.

Alku on aina alku. Alku jolla olin jo, ennen kuin tiesinkään. Nyt matkassa on rehtiä olla, kuljettaa ja olla kuljetettavana. Itsensä kanssa.

Vuosi ainakin on tarkoitus nyt taittaa matkaa uusien tuttavuuksien kanssa, ihanien kanssamatkaajieni kera. Tässä vaiheessa jo tiedän, että en odota polun päästä löytyvää kulta-aarretta. Sillä se on jo tässä.

Kaiken ihanan sisällölisen puolen ja sisäisen matkan lisäksi saimme nauttia ympärillä vallitsevasta kauneudesta ja harmoniasta, niin ulkona kuin sisällä. Merenrannan saunatupa salli meidän majoittua turvallisen kotoisasti ja koko luonto huhuilu kevätiloa lähimetsän lehtopöllöjen kanssa kilvan.






Kiitollisuudella <3

5 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitit,kerroit. Paljon on samaa minulla,samoja ajatuksia. Teillä ollut ihana majoittuminen,kauniita kuvia ja mikä miljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen koukeroita katselee aavistuksen lempeämmin antoisan viikonlopun voimaeväin. On se vaan merkillistä, että ihanat puitteet kyllä helpottavat asettumaan ja kesittymään olennaiseen <3

      Poista
  2. Hienot puitteet meditaatioon. Jo astuminen tuohon tilaan rauhoittaa mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tila ja puitteet olivat todella niin mahtavat, että niissä sujui harjoitus kuin harjoitus. Luentojenkin kuunteleminen oli inspiroivaa. Välillä saattoi vaikka hetkeksi heittäytyä pötköttämään. J
      a olen ihan unohtanut kertoa, että opetustilan vieressä olevasta avokeittiöstä leijaili taivaallinen tuoksu, kun aurinkoinen kokkimme loihti meille käsittämättömän herkullisia kasvisruokia. Tuli niin kuin sielu ja ruumis ravittua :)

      Poista