Päivän kohokohta on ollut pienet glögikutsut naapureille.
Pikkuinen on ollut niin innoissaan.
Hän sanoi leipovansa itse kakun ja niinpä me tehtiin niin, että Maamo vain vähän auttoi.
Iso annos kärsivällisyyttä löytyi neljävuotiaasta. Vatkataan. Uitetaan liivatteita. Sulatetaan suklaata. Ja ihan superhauskaa oli murskata läjä pipareita muruiksi. Kakkua hyydytettiin kylmässä monta tuntia ja koristelua piti odottaa sen myötä. Ei sitten tietenkään tullut päiväunistakaan mitään, sillä pitihän sitä varmistaa, ettei se vaan hyydy just unien aikana ja sitten jää välistä koko koristelu.
Ja kakusta tuli niin hieno. Yhdessä kannoimme sen juhlapöytään.
Karpalot kakussa saivat suun tytöllä mutkalle. Pikkuista ei yhtään harmittanut vaikka oma pala kakkua jäi lautaselle, sillä olihan kakku maailman paras kakku - itse tehty ja kaikkea!
Jouluinen valkosuklaa-pipari-karpalokakku
(Ohje löytyi paikallislehden sivulta)
> Pohja:
200 g piparkakkuja
80 g voita
Murskaa piparit hienoksi ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohavuoan pohjalle tasaiseksi.
> Täyte 1:
2,5 dl kuohukermaa vatkaa
200g tuorejuustoa lisää kermaan
130 g valkosuklaata sulata vesihauteessa ja lisää kerma-juustoseoksen joukkoon
0,5 tl aitoa vaniljajauhetta lisää joukkoon
2 liivatelehteä kylmässä vdessä liotetut liivatteet sulateaan kiehuvaan vesitilkaan
ja lisätään voimakkaasti vatkaten edellisen seoksen joukoon
Valmis seos kaadetaan murupohjan päälle. Kun heiluttelet seosta kevyesti, asettuu se tasaisesti. Laita kylmään hyytymään vähintään 10 minuutiksi, enne kuin lisäät seuraavan täytteen.
> Täyte 2:
2,5 dl kuohukermaa vatkaa
200g tuorejuustoa lisää kermaan
200 g karpaloita survottuna lisää seokseen
0,5 dl sokeria (tai maun mukaan) lisää seokseen
2 liivatelehteä kylmässä vdessä liotetut liivatteet sulateaan kiehuvaan vesitilkaan
ja lisätään voimakkaasti vatkaten edellisen seoksen joukoon
Valmis seos kaadetaan vuokaan, sopivan hyvin hyytyneen edellisen täytteen päälle. Tehdään sama heilutus temppu.
Nyt hyytymään kylmään vähintään 5 tunniksi.
Ja oli meillä vähän suolaistakin...
Pororieskarullia, lohitartarleipiä ja briejuustokiekkoja
Huomenna taidamme suunnata saaristoon päin kuusenhaku retkelle.
Mitä kaikkea joulunaika on sinulle tuonut?
On ilo lukea teidän aatoksia :)