Tsirp, tsirp ja milli tilillä

Nyt se tuli, se kauan odotettu KEVÄT!!!
Piha kuhisee elämää. Päiväperhosia, joutsenia, ties mitä pörriäsiä.
Lintukuoro täydessä äänessä. Korva höröllä kuuntelin, että mitä ne koiraat visertää...toinen toistaan kutsuvaa lörpötystä kauniille naaraille..."Milli tilillä, milli tilillä" tai "Nice to see you, nice to see you".

Ihan huippu päivään kuului monta nautinnolista työtuntia puutarhassa ja illemmalla lastenlasten A:n ja L:n saapuminen yökylään. Koirat juoksivat kevätriemuissaan pitkin pihaa, sillä välin kun me kaksijalkaiset puuhailimme.

Suurin osa perennapenkeistä tuli rapsuteltua kevätkuntoon. Nurmikko kalkittiin. Risuja kärrättiin. Sekä listattiin tulevia hommia (niitä on aika moinen lista, kerron jahka kerkiän).

Koko puutrahaelämä on ihan uutta. Tämä on oikeastaan vasta toinen kevät, kun toden teolla elämämme pihaamme todeksi. Lukemattomat kesät olemme viettäneet merellä purjehtien, emmekä voineet kuvitellakaan, että jonain päivänä jäisimme vapaaehtoisesti nauttimaan kesästä omalle pihalle :) Elämä on ihania yllätyksiä täynnä. Kuinka nautinkaan kasvamisen ihmeestä ja siitä hoivasta ja huolenpidosta, jonka voin puutarhaan työlläni tarjota.

Monta kottikärryllistä viime kesän ilon aihetta kärräsin maatumaan perennapenkeistä ja pihamaalta. Ja paljon uutta ilon aihetta pilkisti karikkeen ja tammen lehtien lomasta :)

Kaikki on vielä niin kovin pientä ja tavallaan karua. Kasvamisen tarmokkuus on ihailtavan määrätietoista.

Pihamessuilta tarttui mukaan muutama tähti. Ripustin ne tuikkimaan talon seinustalle.

Kuinka odotankaan, että pääsen täyttämään kesäkukilla ruukkuja ja koreja. 

Narsisseilla oli turvallista aloittaa.

Kun A saapui iltapäivän puolella päästiin tosi toimiin pikku nilviäisten kanssa. Meidän pihalla on ainakin miljoona etanaa heräilemässä kevätkarkeloihin. A on pienestä pitäen RAKASTANUT etanoita, eikä tiedä mitään ihanampaa kuin kerätä ämpäriin maamolan etanoita. Meillä on diili, että jokainen kerätty etana saa matkustaa rivaripihalle A:n luokse Helsinkiin (jossa ei ole isommin istutuksia herkuteltavaksi). Ainakin näin paljon olen kerännyt, laskee A. Kiitos!

Kun ei kehtaa noita etanoita ruveta syömään, kaivettiin kaapista vatajan nakit ja maamolle kasvispyörykät ja korkattiin samoin tein ulkoruuanvalmistuskausi :)

A rakastaa etanoiden lisäksi (ja toivottavasti vähän enemmänkin) maamolan koiria. Kaikki aika mikä etanoiden pyydystelyltä liikenee, A puuhailee koirien kanssa. Nyt puuhaminen on jo koirienkienkin mieleen ja A saa pusut ja halit koiruuksilta.

Tänään A sai elämänsä ensimmäistä kertaa harjoitella koiranäyttelyhommia Nalan ja Zisun kanssa. Itsekin ollaan aika noviiseja, mutta nyt jo näyttää siltä, että kohtahan meillä on oivallinen handleri omasta takaa. Mikä keskittymisen riemu, niin A:lla kuin koirillakin.

Illan hämärtyessä piti vielä päästä pihalle harjoittelemaan näyttelytaluttimen kanssa. Reipas askel, herkkupala oikeass kädessä ja välillä kannustus kuiskauksia nenät vastaikkain :)
A olisi jaksanut kiertää pihaa varmasti pimeään asti, mutta Zisulla alkoi vauhti hiipumaan ja päätimme jatkaa huomenna, niin säilyy into molemmilla.

Meidän koiratouhujen lomassa pikkusisko L (2,5 v) nautti lumen alta paljastuneen hiekkalaatikon muovaamisesta. Pikkuisen hyvän tuulinen hyräily siivitti leikkiä. Eikä menoa haitannut yhtään silmille valahtunut pipokaan.

Huomenna talo täyttyy entisestään pikkuväellä, kun ystäväperhe saapuu lapsineen kyläilemään.

Aurinko ohjaa, tassujen pohjaa, ruohikko kutittelee.

Pikku päästäinen, kulkee laulellen, pilviä kurkottelee!

-Siili-

Ilo jakaa

Olen hiukan nihkeä postailemaan hankinnoista. Ihan vain jo siitä syystä, että yritän elää hankitojen suhteen hillittyä eloa. Ei sen puoleen, ettäkö se olisi helppoa, minunlaiselleni joka olen luonteeltani hamstraaja ja ihastun kovin helposti kaikkeen kauniiseen. Hankinnoissa minua ohjaakin ensisijaisesti asioiden ja esineiden kauneus, ei niinkään käytännöllisyys :)

Olen viime vuosina opetellut erityisesti kiinnittämään huomioita tarpeiden lähtökohtiin ja olen huomannut, että on ihana opetella kohtuutta. Kun sitten jotain ostaa, oli se sitten kaunista tai käytännöllistä, on se useimmiten sydämmellä harkittua. Toki kovin usein vieläkin teen heräteostoksia, enempää harkitsematta, sitten iloitsen harha-askeleistani - lempeydellä :)

Nyt haluankin jakaa viimeisimmät harkitut ja vähemmän harkitut uutuudet, joista olen vilpittömän iloinen :)

Tässä ne ovat; nahkalaukku, pärekori ja puukengät

Nahkalaukku on ollut hakusessa ainakin vuoden verran. Tarve on ollut kohtuullisen akuutti ja ihmettelen, että tämä kesti näinkin kauan löytää se oikea. Olin viime viikolla Helsingin keskustassa Senaatintorin tuntumassa kokouksessa. Kokouksen jälkeen maagiset askeleeni johdattivat minut Lumin liikkeeseen, suoraan tämän laukun luokse. Kaikki oli kohdallaan, duunilaukku löytyi...läppärille yksi tasku, toinen piuhoille ja kolmas kaikelle muulle sekä pikkutaskuja avaimille, huulipunalle, kännyköille etc. Kannatti odottaa! Ja mikä parasta, koko ihanuus on juuri sopivan rento ja maanläheinen. Täydellinen. Uskon, että tämän ihanuuden kanssa kuljemme pitkän yhteisen taipaleen.

Sitten on tuo pärekori, tai paremminkin kassi. Se on tuliainen pikaviisiitiltä pihamessuilta (joissa ehdin olla aivan liian vähän aikaa - nyyyh!). Olin haaveillut tämän eteisremontin vaiheen valmistuttua löytäväni jonkin koukkuun ripustettavan korin koirien hihnoille. Remmejä on paljon, kun on kolme koiraa ja minä tykkään yhdenlaisista remmeistä ja mies toisenlaisista. Sitten on vielä erikseen näyttelyhihnat yms. Olen oikein iloinen tästä löydöstä.

Ja tässä tulee heräteostokseni...PUUKENGÄT, tai oikeammin puukkarit tai hollannikkaat. Kuinka monta lapsuuden kesää lampsinkaan puukkareissa. Hyvä kun ehti lumet sulaa, kun jo piti kaivaa esiin edelliskesän mustat kolistimet. Teinivuosien kynnyksellä uusien puukkareiden kimppuun käytiin heti tuoreeltaan. Erinnäisin keinoin kumipohjat revittiin pois. Tämän jälkeen puukkarit sujautettiin jalkaan ja otettiin avuksi ystävä ja pyörä. Kaveri polki pyörää minkä ehti ja puukkareiden omistaja istui tarakalla raahaten puisia kengänpohjia asfaltilla (pyörän kiitäessä eteenpäin). Pyöräilyä jatkettiin kunnes puukkaireiden pohjat olivat sametin sileät ja erityisesti liukkaat kuin mitkä. Näillä puukkareillä sitten luisteltiin pitkin koulun käytäviä ja sai niillä aika hyvät liut ihan asfaltillakin. Arvaattekin varmaan, ettei mennyt ihan vanhempien jakeluun tämä puukkareiden tuunaaminen.

Tämä heräteostos oli osa nostalgiakaipuutani, joskaan ei ole aikomusta ainakaan toistaiseksi käydä puukkareiden pohjien kimppuun.

Lopuksi vielä muutama lähiotos uutukaisestani.

Pihamessuiltä matkaan lähti myös kassillinen mukuloita. Eikä kyllä yhtään harmita, että tuo vesisade piiskaa maisemaa, antaen lumelle kyytiä. Taidan saada pian sujauttaa uudet puukkarini jalkaan ja päästä katselemaan uuden liljapenkin paikkaa.

Rentoa sunnuntaita ja laittakaapa taas ihania kommenttejanne, ne ovat koko blogini suola. Kiitän jokaisesta ja teen parhaani, että ehdin niihin vastata <3

Keltanokka puuhissaan

Kolmas kevät puutarhurina on aluillaan. Tunnustan ihan heti alkuun, että olen näissä puuhissa todellinen keltanokka ja vihreäpeukalo tököttää keskellä kämmentä. Mutta olen innoissani ja opettelen tosisassi, näillä avuilla olen päässyn hyvin alkuun.

Naapurin rouva on käynyt kannustuksia ja kehuja jakaen pitämässä tarvittavaa tsemppiä yllä. Hänen upea rinnepiha on moneen kertaan palkittu ja monessa alan lehdessä esitelty. Joten en voi välttyä pieniltä ympäristön positiivisilta paineilta :) Kaiken maailman puutarhakirjat ovat olleet suuri apu ja tietenkin muutamat ystävät, jotka ihan oikeasti ovat tässä kohtaa olleet kullan arvoisia.

Pihalle on tehty paaaaljon. Oikeastaan melkein kaikki on myllätty ympäri. Vanhaa on säästelty, sen mitä on voitu. Kaivurin nokassa on siirrelty puita ja pensaita uusille sijoilleen. Perennat ovat muuttaneet ainakin kertaalleen. Ehkäpä joskus saan inspiraation ja kerron mistä lähdettiin liikkeelle ja missä vaiheessa ollaan nyt. Tänään oli aika tutustua lähemmin vanhaan etupihan omenapuuhun. Viime keväänä puu oli täydessä kukassa pienen leikkausoperaation jälkeen. Syksyllä saimme kori tolkulla omenoita, happaman kirpeitä, mutta silti maistuvia. Naapurin rouva kävi jälleen tsemmpaamassa ja kertomassa, että omenapuu ei ole vuosiin kukkinut ja arveli sen kiittävän meitä huolenpidosta. Kuinka kaunis ajatus.

Omenapuu kertoo omaa tarinaansa elämänsä mutkaisista vaiheista. Ei siitä saada enää täydellistä malliyksilöä, mutta tälläisenään se nyt komistaa etupihaamme. Hiukan on pohtimista minkä oksan tänä keväänä sahaan ja mitä versoja typistelen :)

Viime kesänä istutettiin pihalle kolme uutta omenapuuta. Ne suojattiin kaikkien taiteensääntöjen mukaan viime syksyä. Näyttävät ainakin tässä vaiheessa selvinneen talven haasteista. Typistelin niiden oksia hiukan, hyvin varovasti tosin.

Siinä omppupuu puuhissani sain vahvistusta kevään etenemiselle (kaikesta lumen määrästä huolimatta), Katselin kuinka siirenin silmut pullistelivat kuin pakkasöitä uhmaten ja laulujoutsen pariskunta tanssi jäällä häätanssia. Vuodenaikojen kamppailun tunnetta vielä vahvisti taivaalle purjehtivat lumisadepilvet, jotka heittivät hennot hiutaleensa inokkaan kevätpuutarhurin niskaan. Menehän siitä!

Nappasin omenapuun leikatuista oksista muutaman sisälle mukaan. Kuinka toivonkaan, että jokunen kukannuppu aukeisi niistä ennen kesää. Lumisateen lomasta ilta-auringonsäteet pilkahtivat vielä olohuoneeseen ja buddha hymyili rauhallista, luottavaista hymyään hyllyn reunalla.

"Jos haluat olla onnellinen yhden päivän,ota humala.

Jos kolme päivää, mene naimisiin. 

Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. 

Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, 

ryhdy puutarhuriksi."

-Kiinalainen sananlasku-

Täällä taas

Hei ystäväiset!
Olipa ihaaana LOMA! Blogikin sai elää rauhaisaa hiljaiseloa. Nyt on ilo taas olla täällä, teidän kaikkien ihanuuksien parissa :)

Kuvia tuli reissussa räpsittyä niin paljon, että päätin koostaa niistä kollaseeja ja anatautua niiden matkassa vielä kerran lomatunnelmiin. Olkaapa hyvät!

Pääsiäisreissun kanssamatkaajiksi lähtivät tällä erää 4 ja 5 vuotiaat lapsenlapsemme A ja E. Täydellinen matkaseura pakattiin kolmen koiran kaveriksi takapenkille ja meno oli sen mukaista :) Ensitöiksemme ajoimme pääkaupunkiseudulta Rukalle, Kuusamoon. Tällä etapilla valikoitui reissun toptenlista. Tässä tyttöjen kärkipään biisisuosikit:
- Kuusamo (Danny)
- Hummani hei (T.Rautavaara)
- Naurava kulkuri (J. Ruonansuu)
- Isoisän olkihattu (T.Rautavaara)
- Päivänsäde ja menninkäinen (T.Rautavaara)

Nauravalle kulkurille naurettiin niin monet naurut, että lopulta meitä aikuisia melkein itketti. Kuusamo kaikui vielä viikon jälkeen saatellessamme tyttöjä koteihinsa. Niin ja tiesittehän, että Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä....? (näin ainakin laulussa sanotaan). Tää oli tytöistä varmaankin biisin paras kohta :)

Perillä Saariselän Kiilopäällä meitä odottivat vanhat tutut maisemat. Rakkaat tunturit ja latuverkkojen loputtomat mahdollisuudet. E yllätti ekan päivän sivakointi-innollaan, kokonaiset 10 kilsaa tuli "matkamittariin". A:kin pääsi jo menemisen makuun. Ahkioon pääsi lepäämään kun voimat olivat kortilla ja tsemppaaminenkaan ei enää auttanut.

Seuravaa aamu valkeni lumisateisena ja mieskin kulki nenäliina nokassa kiinni, flussan kourissa. Ladulle lähteminen ei innostanut ja niinpä vuokrasimme poppoolle lumikengät. Ja jos, ette ole koskaan moista menoa kokeillut, kannattaa joskus testata. Oli nääs sen verran hauskaa puuhaa. Illalla lähdettiin vielä piemeän aikaan tunturiretkelle lumikengillä tähystelemään täysikuuta (jota ei tosi bongattu, kun se viipyili tunturin takana tyttöjen nukkumaanmenoon asti).

Lumisateet tulee ja menee. Loput hiihtopäivät kylvimmekin auringossa. E paineli vanhaan tuttuun malliin ja A:lla alkoi suksi luistamaan niin, että tuli melkein kuusi kilsaa sivakoitua ennen kuin ahkion suloisuus imaisi makuupussin uumeniin. Eipä muuten taidettu hiihtää kuin 200 metriä kunnon mehu- makkaranpaistotauon jäkeen, kun jo tytöt vetelivät ahkiossa sikeitä.

Ja koska oltiin pääsiäsireissulla, niin olimme pitäneet jo usean päivän silmät ja korvat auki kaiken maailman noitien, tipujen ja pupujen suhteen. Kuulimme huhuja, että tunturissa loikkii aivan erityinen pääsiäispupujen suku. Näimmekin usein ladun vieressä kulkevan tutun askelsarjan; kaksi vierekkäin - kaksi peräkkäin. Seurasimme uutterasti jälkiä ja kapuaminen Niilanpään porokämpän maisemiin palkittiin, sillä kämpän takaa löytyi kaksi suurta munaa. Voi sitä riemua, kun sisältä paljastui ties mitä herkkua ja yllätystä. Ei meinannut vaarikaan uskoa silmiä!

Tokihan lasten riemu oli muutakin kuin suksilla ponnistelua. Ihania lumileikkejä, jääpuikkoja, leikkejä yläsängyssä, pitkiä illallisia ja savusaunassa kylpemistä sekä avannossa varpaiden uittamista (eli uimista).

Mitäpä sitä muuta on lapsen elämä, kun tässä ja nyt hetkeen tarttumista. Ihanaa on huomata, kuinka mukavaa on lähteä mukaan tähän mutkattomaan elämäntapaan.

Reissun loppusuoralla kuumotti vielä yksi odotettu kohde - VAASA ja siellä maamon pikkuisin lapsonen (reilu pari kymmpinen nuorimmaiseni) ja tyttären avopuoliso. Ilo oli ylimmillään kun saatiin viettää pari päivää rakkaiden kanssa. <3 Vaasan kylpylähotelli majoitti meidät vanhaan tutttun tapaan ja olisihan meille kelvannut muukin majoitus, mutta kun siellä on se kylpylä (sanoivat tytöt)!

Nyt on taas arki kohdallaan. Tuleva viikonloppu kutsuu jälleen kouluksen pariin. Kevät kai tekee tuloaan, vaikka totuuden nimissä en ole uskaltanut edes yhden yhtä narsissia istuttaa piharuukkuun. Onneksi auringon säteidn voima on jo niin suloisen lämmin, että eiköhän se sieltä hiivi, se KEVÄT!

LAPSENMIELISTÄ ILOA TOIVOTELLEN!

- Siili-