lauantai 19. tammikuuta 2013

Vihreää virtaa

Voi kunpa sitä aina muistaisi terveelliset elämäntavat!
Viime aikoina ainakin liikunta on jäänyt turhan usein telakalle. Ei mistään muusta syystä kuin viitsimisestä.
Olen aina ollut enemmänkin hyöty- ja retkiliikkuja kuin varsinainen kuntoilija.
Mieluisinta kehon liikuttelua on kaikenlainen ulkoilu ja jooga, lähes kaikissa muodoissaan.

Terveellinen ravinto on ollut osa elämääni jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Siitä olen iloinen! Tuon ajan olen ollut myös kasvissyöjä, tosin joskus lautaselle eksyy kalaa.
En ole missään tapauksessa tiukkapipoinen, vaikkain saan aika ajoin kohentavia puuskia.

Raaka-aineiden alkuperä ja puhatus on kaikki kaikessa. Luomu on aina paras valinta ja usein se onnistuukin, jos vain vähän viitsii.

Nyt haaveilen uudesta blenderistä, jolla surrauttaa hienon, hienoja smooteja ja juomia. Vanhalle toki kiitos, että jaksoit vielä sekoittaa virkistysjuoman kurkusta, varsiselleristä, veriappelsiinista ja inkivääristä. 

Ukkonikin päätti uhmata kaikkia ennakkoluulojaan. Vetäisi lasin huiviin ja kehaisi, että tähän voisi jopa tottua :)))


Yksinkertaiset Luomu raaka-aineet




Sulassa sovussa blenderissä


Surraus ja suloinen sekamelska on valmista


Mutta puoliskoni vielä epäröi, selviääkö tästä hengissä?



Jam!
Selvittiin!

Miten sinä pidät huolen itsestäsi?

4 kommenttia:

  1. ohhho! :-) terveelliselt näyttää.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kun löytää uuden blogin, jossa on
    kauniita kuvia,matkoja, terveellistä ruokaa,
    ulkoilmaihmisiä, koirulaisia...

    Ilahduin blogistasi!

    VastaaPoista
  3. Niinpä, meillä on viikonloppuisin armotonta herkuttelua, mutta viikolla tiukkaa. Terveelliset kuvat :)

    VastaaPoista