keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Chihuahua tunnelmissa

Olipa viikonloppu :)
Perjantaina herättiin ennen kuin kukaan meidän kylillä ja ajeltiin tyhjillä baanoilla Helsinkiin ja laivasatamaan. Ystävien auto oli lastattu kuudella Chihuahualla, mukaan lukien meidän kaksi kullanmurua, Zisu ja Nala. Päämääränämme oli Latvia ja siellä järjesttetty koiranäyttely Valmierassa.

Chihut ovat vieneet sydämemme reilut pari vuotta sitten, kun taloon muutti puolisoni kalakaveri Zisu. Viime kesänä lauma kasvoi yhdellä lyhytkarvaisella tytöllä, Nalalla. Talonvanhimpana meillä toimii karvapallomme, minun kultapoju, tiibetinterrieri Nago (joka meni reissun ajaksi hoitoon vanmimmalle tyttärelleni).

Koiranäyttelyt ovat koko karvakuonoelomme pieni lisämauste, johon tutuistumme lähemmin viime syksynä. Jokunen näyttely on sitä ennen tullut laahattua nuorimman tyttäreni koiraharrastuksen kulta-aikoina, nyt koiratähtenä säteilevän cottoni-poika Elmon kanssa. Erityistä iloa näyttelysissä käymiseen on tuonut tämän ihanan rodun seuraaminen ja toki Zisun innostus näyttelyissä (tarkoittaa Zisun kiellä hännän heilutusta ja nuuhkimista).

Näitä meininkejä ja fiiliksiä on hiukan vaikea jakaa...itse en aikoinaan ainakaan ymmärtänyt mitään muutaman tuttavani koira- ja näyttelyvouhotuksista. Mutta jaampa silti muutaman kuvan kera tunnelmia.

Matkaan lähti neljä neitiä  (meidän Nala oikealla)
ja kaksi poikaa (joista toinen meidän Zisu)
Näyttelypaikalla oli mukava kurkkia ympärillä olevaa
menoa omasta boksista
Tai istua isännän sylissä odottamassa
omaa vuoroaan
Pikkuista Nalaa hiukan jännitti moinen
meno ja meininki
Mutta kun hän pääsi elämänsä ekaa kertaa
kehään kaikkosi jännitys pois (paitsi pöydällä
jossa piti irvistellä tuomarille - pöh)
Zisu se ei ole koskaan isommin ihaillut kunnianosoituksiaan.
Sertti saatiin ja me kerroimme kyllä Zisulle, että se
on tosi hyvä juttu ja vielä VSP (vastakkaisen
sukupuolen paras). Hyvä Zisselson <3
Irvistelevä pikku veijarimme Nala sai kunniapalkinnon.
Eka ruusuke pistetään kyllä hyvään talteen :)
Meillä kaikilla oli oikein mukavaa ja oli unen laatu taattu
(ainakin koirilla) moisen riennon jälkeen :)))

Erityiskiitos reissusta kuuluu Nalan kasvattajille, joiden rautaisen kokemuksen innoittamana me saimme ihmetellä ekaa ulkomaista näyttelyreissuamme. Valmiera ei tällä erää oikein päässyt räntäsateineen oikeuksiin, mutta eiköhän näihin maisemiin vielä joskus palata auringonpaistetta ihailemaan :)

Ja minä yritän saada taas postailuotteeni takasisin...reissun jälkeen tökki koko kone niin, että meinasin jo pukata juttua ilman kuvia, joita kone ei suostunut lataamaan. Mut nyt taas toimii masiina, pienen putsausoperaation jälkeen.

Olaan siis kuulolla :)

- Siili -


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta matkalta!!

    Hyvää ystävänpäivää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, se oli oikein mukava :)
      Erilainen ja ihana :)
      Lämpöistä ystävänpäivää sinulle myös <3

      Poista
  2. Voi noita pikku haukkuja :) Onnea menestyksestä ja hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukkuterveiset täältä, pieniltä ja isoilta sekä kiitokset myös!
      oikein ihanaa ystävänpäivää toivotellen :)

      Poista
  3. Noi koirat on vienyt minunkin sydämeni,pian tulee kaksi vuotta täyteen ilman koiraa joten aika ois uusi kaveri hankkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin meni pari vuotta, jossain vaiheessa, ettei ollut mitään karvaista otusta (eikä sen puoleen muitakaan vähäkarvaisia kuin ihmiset). Nyt on kokonaista kolme koirulaista ja aina välillä havahdun aatoksistani, että kyllähän tähän vielä yksi mahtuisi :))))

      Poista