perjantai 1. helmikuuta 2013

Helmikuussa helsykää

Helmikuussa helskyvät
talven tytön kangaspuut.
Alla vaipan valkean,
nukkuu puut ja kukat muut.


Helmikuussa on toivoa kuin torstaissa.
Hankiakantoa. Auringossa hohtavia merenjäitä.
Valoisaa työpäivän jälkeen.
Tänään kuului ti-ti-tyy.


Aamulla luin uusinta Koti puutarha lehteä niin, että meinasin myöhästyä töistä.
Haaveilin ja suunnittelin kaikenlaista.
Köynöstä, paviljonkia, liuskekivipolkua ja perennaa.
Siellä ne odottavat lumivaipan alla, koko harjoitelmani.

Yläkerrassa nukkuu kolme pientä kullanmurua. Tulivat joukolla maamolaan yökylään.
Jäätiin pienimmän kanssa iltapuuhiin, kun vaari vielä lähti kahden kanssa jäille täky syöttejä iskukoukkuihin asentamaan. Siellä ne painelivat pilkkopimeässä, valaisten merenjäätä päässä kiiluvilla otsalampuilla. Nappaako kala yöllä? Taisi olla vähän jännää. 

Meillä on haukea jo niin, että en tiedä mihin sen kanssa joudutaan. Kasvissyöjän ruokavalio ainakin välillä laajenee kalan mentävällä aukolla. Huomenna ainakin tehdään haukipihvejä.


Huomenna on kaikenlaista kivaa tiedossa, joten taitaa maamoakin kutsua hammaspesu ja tie pienten tuhisijoiden joukkoon.


Nati, nati. 
Gute Nacht alle zusammen.
Kauniita unia.

2 kommenttia:

  1. Ihanat pienet ystävät <3 lupasin joskus vastaanottamaan kalaa, jos sitä pursuaa pakkasesta! Kalapullat kuulostaa niin herkuilta, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauki ui pataanne suoraan kotirannasta. Eipä sitä tarvitse pakastimen kautta kierrättää. Kunhan nyt ensin sieltä saavut kotisuomeen. Odotellaan jo kovasti <3

      Poista