torstai 7. helmikuuta 2013

Pakko ostaa?

Mikä kumma sitä ihmiseen (lue minuun) meneekään aina näin kevättalevella, kun koti tuntuu kaipaavan taas kaikenlaista? Olen sisäistänyt aika hyvin yhden tärkeistä motoistani, "vähemmästä enemmän", mutta pienten sisustus inpiraatioiden suhteen olen aika ajoin aika heikoilla. Ja sitten on nuo toinen toistaan inspiroivat blogit, joiden innoittamana sitä löytää itsensä ties mistä verkkokauppojen uumenista.

Mutta nyt minulla oli ihan oikea tarve, jota ilman en enää ajatellut olla...nimittäin verhot keittiöön ja pikku huoneeseen. Ollaanhan sentään asuttu maamolaa jo yli kaksi vuotta ilman verhoja näissä ikkunoissa. Hyvin ollaan pärjätty. Tien ja naapureiden puolella on perus tylsät sälekaihtimet, ihan vain sitä varten, että joskus iskee tarve olla omissa oloissa. Meren puolelta sisälle kurkkii vain oravat ja linnut ja välillä iloiset auringon säteet. Verho tarve on siis puhtaasti sisutuksellinen :)

Eilen posti toi Sateenkaarenrantaa puodista ihanan paketin. Joukkoon oli sujahtanut verhojen lisäksi muutama pikku juttu, joiden suhteen en sen kummempia perusteluja hae :)


Keittiöön tilasin hissiverhot (kuvassa oikealla), mutta en ole vielä ihan varma oliko postin tuoma ihan napakymppi, sen verran kappa kuitenkin peittää keittiön ikkunasta avautuvaa maisemaa. Täytyy oikein ajatuksen kanssa testailla. Röyhelöverho päätyy pikku huoneeseen...ja se on aivan ihana! Suloistakin, suloisemmat sinkkiämpärit ajattelin kevään tullen sijoittaa puutarhaan, nyt ne komeilevat keittiön kaapin päällä kevättä odotellen. Pari lyhtykoukkoua sijoittuu varmasti arvoisilleen paikoilleen ja pienet lintukoukut todennäköisesti eteisen lintutapetin jatkeeksi. Enkelinsiipiä en voinut vastustaa, ne selässä vielä haaveillaan monia ihania asioita.






Zisu ja Nala pyörivät jaloissani kun pystyttelin dokumentointia varten jalustaani. Pian Nala tuli viereen katselemaan kuvattavaa asetelmaa, kallisteli tuumailevan näköisenä päätään ja heilutti hyvän tuulisena häntää. Siinä me neidit sitten supateltiin pieniä naisten juttuja pitsiverhoista. Zisu makoili taasen lattialla, hiukan tylsistyneen näköisenä..."tulkaas nyt sieltä jo leikkimään naiset" -ilme kasvoillaan.


Nyt siis on shoppailtu hiukan. Muutama pikku juttu vielä odottaa ratkaisua, kuten tuo olkkarin matto. Tilattiin jo ennen joulua siihen uusi, hieno villamatto, jonka pitäsi saapua helmikuun aikana. Tilattu matto on sävyiltään hyvin naturel ja nyt oon kovasti  pähkäillyt, että oisko sittenkin joku värikkäämpi parempi valinta. Pidän selkeistä linjoista, mutta pelkäästään vaalea, ei ole ihan mun juttu. Ehdotuksia ja vinkkejä otetaan mielellään vastaan :)

Se mitä minua aina jaksaa kyllästymättä ilahduttaa ja ihastuttaa on vanhat ja saadut jutut, kuten äidiltä perityt kahvipurkit, isoäidin hopeinen tarjoiluvati, pikkuinen pöytäharja tai ystävältä saadut sudenkorento lasinaluset. Yritänkin muistaa kaivaa kaappien kätköjä, ennen kuin riennän ostoksille. Paras ja ekologisin puoti kun usein löytyy ihan omasta takaa, kun vain katsoo hiukan uusin silmin tai sipaisee maalia vanhan kylkeen :)




Meille on tulossa mielenkiintoinen, koirien täyteinen viikonloppu. Siitä sitten tarinoita myöhemmin :) 

Kaunista viikonoppua teille ihanuuksille...älkääpä hukkuko lumeen :) :) :)

9 kommenttia:

  1. Kevään lähestyessä mieli halajaa kaikenlaista uutta piristävää. Oletkin ostanut kaikenlaista mukavaa kotisi ja mielesi piristyksesi.
    Lintukoukut ovat jotenkin niin suloiset:) kuin alati ihastelen suloisia koiruleitasi siinä sulassa sovussa.
    Minusta myös saadut vanhat perityt tavarat ovat kauniita muistoja, joita aivan eri tavoin arvostan, kuin itse ostamiani.
    Me tarvittaisiin pimennysverhoja makuuhuoneeseen:) mutta tarvis teettää, kun valmiita sellaisia ei saa kaupoista.

    Oikein hyvää ja antoisaa viikonlopun viettoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nuo ihanat uudet hankinnat odottavat nauloja, silitystä ja ripustamista. Yritän postailla sitten mille sijoille päätyväit. Noita lintukoukkuja jo nyt haikailen lisää :)
      Koiruliinit pakataan kohta auton kyytiin ja lähdemme pienelle koiramaiselle seikkailulle :)
      Kaunista viikonloppua sinulle Sirkka!

      Poista
  2. Onpa herkullisia ostoksia, verhotkin niin ihanat! Sama täällä koti kaipaa pientä piristystä kevään kynnyksellä ja yksi tapa on ostaa uudet kukat joka viikko :)
    Wanhat perityt tavarat ne on arvokkaimpia, harmi ettei itsellä niitä juuri ole, onkin ollut "pakko" sitten kirppiksiltä niitä löytää ;)
    Koiramaisen mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, verhot ovat minustakin ihanan herkulliset, kuin kermakaakku :)
      Kukat kuuluvat ehdottomasti niihin pakollisiin viikottaisiin ostoksiin, saatan unohtaa jopa kahvimaidon kaupasta, mutta en sitä keväistä tulppaanikimppua :)))
      Ihanata viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Ihania keväisiä ostoksia ja vanhoja aarteita! Varsinkin nuo sinkkiämpärit ovat älyttömän makeat.

    Mahtavia nuo karvaiset pikkuapulaiset. Eläimet ovat niin hellyyttävän uteliaita, aina tapahtuu jotain kiinnostavaa vaikkei olisi muuta kuin arkipuuhia :)

    VastaaPoista
  4. Karvaiset pikkuapulaiset saavat minut kyllä lähes aina hyvälle tuulelle...vaikka välillä pyörivät jaloissa osallistuen kaikkeen. Tosin tiibetinterrierimme Nago on sellainen pötköttelijä, joka piristyy ulkona tai jos ovesta tulee vieraita...sitten lähdetään jakamaan suuret suukot ja halit kaikille <3

    VastaaPoista
  5. Ihania hankintoja! <3 Nuo sinkkiämpärit on aivan huiput! :)

    Täällä kanssa olisi kovasti keittiöverhoille tarvetta, vanha tuntuu jotenkin ihan vieraalta ja se on pakko saada pian pois! :D Näinhän sitä voi miehelle selitellä uusien verhojen tarvetta. :D

    VastaaPoista
  6. Kaunis tuo röyhelöverho ja pidän myös noista sinkkijutuista. Mukavaa viikonloppua sinulle. Meille tulee vieraita Turusta ja tulossa on mukava viikonloppu hyvien ystävien kanssa.

    VastaaPoista
  7. ♥ no VAU sanon minä kaikista noista IHANUUKSISTA!♥

    VastaaPoista